Optiplan Oy, Mannerheimintie 105, 00281 Helsinki, puh 010 507 6000

Kokonaissuunnittelusta on hyötyä kaikille - rakennuttajasta käyttäjään
Rakennushankkeen onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että aivan hankkeen alussa tehdään oikeita päätöksiä. Hankkeen alussa voidaan oikeilla ratkaisulla vaikuttaa oleellisesti lopputulokseen. Rakentamisen alettua päätöksien tekeminen joilla voidaan vaikuttaa oleellisesti lopputulokseen, on vaikeaa - ellei mahdotonta.
Optiplanin kokonaissuunnittelukonseptissa tilaajalla on käytettävissään koko suunnitteluryhmä hankkeen alusta asti koko projektin ajan. Kun arkkitehti vasta luonnostelee kohdetta, hän hyödyntää jo rakenne- ja lvisa-suunnittelijoiden osaamista sekä Optiplanin tuotekehitysryhmän tietotaitoa.
Kun tilaaja näkee ensimmäiset luonnokset, olemme jo tiimin sisällä miettineet kokonaisuutta ja ratkaisseet monta kysymystä. Tämä toimintamalli ei ole itsestäänselvyys, eikä insinöörien läsnäoloon hankkeen alussa ole välttämättä totuttu. Ammattilaisten tiiviillä yhteistyöllä saadaan kuitenkin paras lopputulos, sen ovat useat asiakkaamme jo todenneet.
Optiplanin toimialat Asuminen ja Toimitilat tarjoavat kolmea erilaista kokonaissuunnittelutuotetta:
Optiplan Oy
Mannerheimintie 105
PL 48
00281 Helsinki
puh. 010 507 6000
Toimialajohtaja,
Asuminen
Jari Lehtinen
puh. 010 507 6080
Toimialajohtaja,
Toimitilat
Antti Torkki
puh. 010 507 6040
Toimialapäällikkö, Korjausrakentamispalvelut
Jukka Laakkonen
puh. 010 507 6043