Sulje
Hae sanalla:

Opiskelijat

Yrityksen kannalta opiskelijat ovat yrityksen tulevaisuus. Tavoitteemme on, että kaikissa yksiköissä ja suunnittelualoilla on aina uusia tuoreita tekijöitä oppimassa uutta.

Voit hakea harjoittelupaikkaa tästä linkistä: Harjoittelupaikkahakemus

 

OPISKELUN JÄLKEEN HETI TÖIHIN

 

Pääsin heti valmistumisen jälkeen Optiplanin Turun toimistoon töihin elementtisuunnittelijaksi. Aloitin tutustumisen uuteen ja ihmeelliseen maailmaan yksinkertaisemmista elementeistä, edeten pikkuhiljaa vaativimpiin. Muutaman vuoden suunnittelukokemuksen jälkeen sain oman projektin vastuulleni, toki kohteen kimpussa hyöri muitakin suunnittelijoita, mutta minut nimettiin projektipäälliköksi. Se tuntui hieman pelottavalta, mutta samalla myös rohkaisevalta, minuun luotettiin. Projektipäällikön tehtävien selkiintyessä  ja elämän edetessä heräsi ajatus, että voisin jossain vaiheessa ottaa enemmänkin vastuuta hartioilleni. Kehityskeskusteluissa kävimme läpi tulevaisuuden etenemismahdollisuuksia, ja luonnollisemmalta vaihtoehdolta tuntui ryhmäpäällikön rooli. Niinpä esimieheni siirtyessä osa-aikaeläkkeelle tehtiin minusta ryhmäpäällikkö ja vastaan nyt Optiplanin elementtisuunnittelusta.

 Katja Suovo2 pieni.jpg

 

Tämän tehtävän opettelu on vielä käynnissä ja vaikka olen parissa vuodessa ehtinyt oppia jo paljon on jäljellä vielä paljon opittavaakin. Työpaikkana Optiplan on hauska, kannustava ja turvallinen. Työkavereiden kanssa puhutaan paljon muustakin kuin vain työasioista. Osaamme nauraa niin itsellemme kuin toisillemme, aina kuitenkin pilke silmässä eikä koskaan ilkeästi. Urasta ja etenemisestä, uuden oppimisesta saa ja pitää haaveilla, ja haaveet myös yritetään yhdessä toteuttaa. Ison talon palveluksessa olemisessa on monia hyviä puolia: palkka tulee aina ajallaan, työaikalainsäädännöstä pidetään kiinni, pienet talousheilahdukset eivät hetkauta pahasti. NCC-konsernin etuja ovat ainakin kokemuksien vaihto yhteisissä projekteissa sekä urakierto.

Kuluneen yhdeksän vuoden aikana en ole kertaakaan miettinyt työpaikan vaihtoa. Eikä yhtenäkään aamuna ole tuntunut siltä, etten haluaisi lähteä töihin, sillä tiedän, ettei tämän parempaa työyhteisöä löydy mistään.  

                             

   

 

Yhteystiedot

Optiplan Oy
Mannerheimintie 105
PL 48
00281 Helsinki
puh. 010 507 6000

 
Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Katja tarina ."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun